Vuoden 2016 KNF-hoitaja on Eija Nikkanen Hämeenlinnasta.

Eijan ura KNF-osastolla alkoi vuonna 1976 Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa. Aluksi hän opetteli tekemään aikuisten EEG-rekisteröintejä, sitten herätetutkimuksia ja hermojohtonopeusmittauksia ENMG:ssä. 80-luvun lopulla hän teki myös ensimmäisiä unipolygrafioita. Lasten EEG -tutkimukset tehtiin lastenklinikan puolella, jossa oli silloin omat hoitajansa. Oulussa Eija sai hyvän perusopetuksen erityisesti EEG- ja ENMG -tutkimuksiin, opettajia toimivat mm. ylilääkärit Ilmar Sulg ja myöhemmin Uolevi Tolonen.
Vuonna 1990 Eija muutti Tampereelle ja aloitti keikkatyöt Tays:n KNF-osastolla ja toimi ohessa myös tutkimushoitajana yksityislaboratoriossa. Myöhemmin keikkatyöt vaihtuivat osaavalla hoitajalla vakituiseksi työsuhteeksi. Unitutkimukset tulivat osaksi KNF -työtä ja oppia Eija sai niihin aluksi Työterveyslaitokselta. Tays:n KNF -osastolla Eija oli mukana erilaisissa kehittämis- ja tiedeprojekteissa sekä laatujärjestelmän aloittamisessa. ”Osaaminen ja laatu, niiden varmistaminen ovat ehdottomana edellytyksenä tutkimusten onnistumiselle ja tulosten luotettavuudelle.”
Laatutyön kehittämistä Eija on jatkanut vastuullisesti nykyisessäkin työpaikassaan, Kanta-Hämeen keskussairaalassa, jossa hän aloitti työt keväällä 2007. Erityisprojektina, vuonna 2011 käynnistettiin virka-ajan ulkopuolinen päivystys-EEG -toiminta ja Eijan toimesta aloitettiin akuuttiyksiköiden hoitajien perehdytys päivystyksellisiin EEG -rekisteröinteihin. Neurografian opetus yksikön KNF -hoitajille on ollut jatkoa siihen, kun jo Tays:ssa Eija perehdytti KNF -hoitajia ja erikoistuvia lääkäreitä hermojohtonopeusmittauksiin useamman vuoden aikana.
Eija kuvaa työtään KNF -hoitajana erittäin mielenkiintoiseksi ja haasteelliseksi, johon kehittämistyöt ja tiedeprojektit ovat tuoneet oman lisänsä. Eija on myös nähnyt KNF:n kehityksen vuosien myötä aina paperisista EEG-pinoista nykyaikaan.
”KNF -hoitajan työ on jatkuvaa opiskelua työn ohessa, tiedot ja taidot kehittyvät vasta kokemuksen myötä. Lisäksi tarvitaan vertaistukea, kollegiaalista kanssakäymistä tiedon jakamiseen sekä toimintojen kehittämiseen ja niiden vakiinnuttamiseen. Hoitajan työ on hyvin itsenäistä, työtä tehdään yksin ja ryhmässä, osana moni-ammatillista tiimiä. Työ vaatii hoitajalta myös itsenäistä päätöksentekoa, ongelmanratkaisukykyä ja luovuutta oikealla tavalla. Se, että voi olla osallisena siinä hetkessä, kun potilaalle vahvistuu diagnoosi, ja hän voi saada oikean lääkityksen tai hoidon suunta muuttuukin kokonaan, antaa työlle merkityksen ja vahvistaa sitä ammatillisesti. Tästä työstä saa hoitajana aina enemmän, kun itse oppii ymmärtämään niitä ilmiöitä, joita päivittäin mittaamme potilaasta ja sitä, mihin ne vaikuttavat, normaalisti tai häiriytyessään. Ja unohtamatta, että jokainen potilas on erilainen edelliseen verrattuna ja tutkimustilanne hänelle ainutkertainen.”
Tällä hetkellä KHKS:n neurofysiologian yksikössä on kaksi KNF -lääkäriä ja neljä hoitajaa. Eija on toiminut yksikössään mentorina ja innoittajana monille työntekijöille. Tästä muistutuksena Vuoden KNF-hoitaja titteli, jonka saajaksi Eijan työkaverit häntä ehdottivat. Eija toimii hienona esimerkkinä uudemmille ja myös kokeneemmille hoitajille. ”En olisi uskonut vuonna 1976 marraskuussa, kun nuorena ”pikkuhoitajana” menin Oulun yliopistollisen keskussairaalan KNF -osastolle, että työurani jatkuisi neurofysiologiassa näin pitkään. ”